Täällä taas. Joku oli ehtinyt jo kaipaillakin uutta päivitystä..pahoittelen hitauttani, mutta on ollut niiiiin kamalasti kaikkea muuta etten ole yksinkertaisesti ehtinyt mitään ylimääräistä. Nyt pitkän tauon jälkeen en enempiä jaarittele vaan päästän teidät uuden osan kimppuun. Olkaapas niin hyvät. :)

Ai niin, ennen kuin unohdan..Ensin lupaamaani taloesittelyä..kuvat eivät ole kovinkaan hyvät, eikä niitä ole kuin kaksi. Muistin lupaukseni liian myöhään..mutta etteköhän saa näistä jonkinlaisen kuvatuksen. :)


Tässä siis talon ulkoasu. Piha ei ole kummoinen, mutten ole juuri ehtinyt siihen panostaa.


Talo ylhäältä sisältä. Alhaalla keskellä, ruskea huone, on eteinen. Eteisen oikealla puolella kylpyhuone ja vasemmalla keittiö. Keittiöstä erikseen on ruokailutila ja sen vieressä vanhusten huone ja sitten olohuonetta. Vaaleanpunainen huone on Miljan ja Mirkan huone ja jäljelle jäänyt makuuhuone on Alinan ja Joonaksen. Tuollaisessa hökkelissä Tiirat siis asustavat. Ja kun olen niin kamalan kova rakentelemaan ja sisustelemaan, talon ulkonäkö muuttuu vähintäänkin joka kolmas kerta kun pelin käynnistän..mutta tällainen talo on tällä hetkellä. :)

Mutta nyt varsinaisen osan pariin.
******************************************************************************

Alina tuli kuin tulikin kotiin. Joonas saapui töistä kotiin ja hänen sydämensä hyppäsi kuperkeikkaa ja jätti ainakin yhden lyönnin väliin nähdessään vaimonsa. Olivathan he edellisenä iltana riidelleet, eikä Joonas aamulla tiennyt yhtään miten tästä ikinä jatkettaisiin.



"Voi Alina..olen niin kamalan pahoillani eilisestä.." Joonas aloitti. "Niin minäkin. " Alina vastasi ja halasi miestään. "Kai me voimme jatkaa tästä kuten ennenkin..?" Joonas kysyi vielä varovasti. "Tietysti, hassu. Ei kai pari pientä riitaa meidän liittoamme kaada." naurahti Alina.



Tässä ne paremmat kaksosista ne paremmat kasvokuvat, jotka myös lupasin.


Tytöt olivat pitkälti autuaan tietämättömiä vanhempiensa riitelystä, mutta olivat iloisia nähdessään äitinsä ja Milja juoksikin halaamaan häntä heti koulusta kotiin päästyään.


Lasten mentyä nukkumaan, oli vanhempien aika viettää hieman laatuaikaa yhdessä.

"Kuule Joonas..mitä jos aloitettaisiin ihan alusta ja unohdettaisiin kaikki riitamme?" Alina ehdotti varovasti ja tähänhän mies heti suostui.

Uutta alkua piti tietysti juhlistaakin...
"Viimein alkavat asiat taas sujua ja kaikki on parhain päin." onnellinen Joonas ajatteli vielä viimeisenä ennen nukahtamistaan.



Ja tottahan se oli, asiat alkoivat sujua ja tyttöjen koulunkäyntikin parani huomattavasti. Kaipa vanhempien välinen naljailu vaikutti hiukan lapsiinkin. Pian tytöt toivatkin ensimmäiset kympintodistuksensa.


Eräänä iltana Alina heräsi kesken uniensa potkaisuun vatsassaan. "Voi hyvänen aika!" hän ehti ajatella kun hänen vatsansa pullistui. "JOONAS!"


"Mikä hätänä rakas? Ai, ohoh." Joonas juoksi säikähtäneenä paikalle. "Jopas jotakin..meille tulee viimein vauva." hän innostui ja silitteli vaimonsa pyöreää vatsaa. Alina oli onnensa kukkuloilla.


Joonas oli totisesti riemastunut tulevasta perheenjäsenestä ja koko raskauden ajan hän piti huolen siitä ettei kukaan jäänyt hänen innostuksestaan osattomaksi. Etenkään Alina. Joonas halaili vaimoaan innokkaasti aina kuin vain suinkin tilaisuus antoi myöden. Hän oli onnellinen löydettyään rakkaan vaimonsa uudestaan, olihan heidän suhteensa päässyt pahan kerran väljähtymään eikä hän antaisi sen enää toistua.


Pian koittikin synnytyksen aika.

Vaan tottuneelta se käy. Jo kaksi lasta maailmaan pyöräyttänyt Alina selvisi synnytyksestä nopeasti ja kohta hän pusuttelikin uutta pientä tytärtään, joka myöhemmin sai nimekseen Maria.



"Voi tätä onnenpäivää!" ajatteli Joonas. "Hänellä on minun silmäni." isukki ihasteli. Hän hellitteli pienokaistaan jatkuvasti eikä melkein malttanut tämän nukkuakaan rauhassa.


Myös Neea oli tavattoman ihastunut uuteen lapsenlapseensa. Hän syötti ja hoivasi Mariaa ja oli tavattoman ihastuksissaan, etenkin myös siitä syystä että tyttö oli perinyt hänen sukunsa silmät.


Elämä sujui Tiiran perheessä varsin onnellisissa merkeissä jonkin aikaa, mutta sitten alkoi alamäki. Antto oli jo jonkin aikaa sairastellut sitkeää flunssaa ja juuri kun luultiin että siitä selvittiin, sairaus alkoi nostaa päätään. Jatkuvan pyörtyilemisen takia lääkäri määräsi papparaisen viimein pyörätuoliin. Anttoa hirvitti. Hän ei ollut eläissään tuntenut itseään niin avuttomaksi. Hän pelkäsi.


Viimein eräänä iltana vanhanparin lekotellessa sängyllä, Antto sai avatuksi suunsa. "Kuule Neea..minusta alkaa tuntua etten enää kauaa jaksa." hän sai sanotuksi. "Minä tiedän sen, kultaseni. Tiedän sen. Onhan meillä jo ikääkin ihan tarpeeksi." Neea vastasi. "En silti haluaisi vielä luopua sinusta, ukkoseni." hän naurahti hellästi kyynel silmäkulmassaan. Sisimmässään hän kuitenkin aavisteli miehensä pian lähtevän, vaikkei sitä suostunut vielä itselleen myöntämään. Mutta kuinka pian Anton päivät päättyisivät, sitä hän ei osannut aavistaakaan..



Nimittäin seuraavana iltana Anton mennessä vielä peittelemään lapsenlapsiaan hän tunsi lastenhuoneessa outoa kylmäystä ja luisevan kouran olallaan. Hän kohtasi itse Viikatemiehen silmästä silmään. Kummallista kyllä, hän ei sillä hetkellä enää pelottanut. Viikatemies antoi hänelle matkalaukun ja drinkin.

"Voi ei..ei ihan vielä..olisin niin halunnut vielä hyvästellä.." hän ehti ajatella kunnes huomasi vähitellen haihtuvansa. Samalla hän näki vielä Mirkan, joka oli ensin kauhuissaan seurannut vierestä ja itki nyt katkerasti. Isoisä, jonka piti elää ainakin 100-vuotiaaksi, lähtikin nyt jo.

Anton kuolemasta selvittiin vähitellen..kukin käsitteli asiaa tahollaan. Lapset olivat itkuisia monta päivää, etenkin Mirka. Eteenpäin oli kuitenkin mentävä ja hyvä askel oli kaksosten syntymäpäivä.


Tytöt tanssahtelivat kaikessa rauhassa huoneessaan kun heitä tultiin hätyyttämään. "Lapset, lapset.Muistatteko, teillä on syntymäpäivä!" Alina ja Joonas hihkuivat yhtäaikaa.


Ensin kasvoi Milja.. (Ja kyllä, Alina on jälleen raskaana, kuten kuvasta näkyy. :) )

Hänestä kasvoi varsin sievä nuori neitokainen. Luonnollisesti en muistanut ottaa ylös mitään tärkeitä tietoja, tavoitteita ja muita, mutta ehkä ensi kerralla muistan niistä mainita.

Sitten koitti Mirkan vuoro.

Hänestä kasvoi oikein sievä punapää. Joonakselle tuotti syntymäpäivä enemmän tuskaa kuin iloa.. "Ei voi olla totta että minun pikkutyttöni ovat jo noin isoja.."



Tässä vielä kaksoset pienen muodonmuutoksen jälkeen..kaunis blondi ja sähäkkä punapää. Vaan kummasta perijä, siinäpä pulma. Vai yllättääkö Maria?


Mariasta puheenollen, hänenkin syntymäpäivänsä koitti pian kaksosten syntymäpäivien jälkeen. Hänestä tuli oikein suloinen tenava, tosin hiusten väri vaihtui tuosta "astetta-paria" tummempaan.


Eräänä päivänä Tiiran tontille asteli nuori mies. Mirka meni tervehtimään miestä, joka esitteli itsensä Aleksanteriksi, Anton yliopistoaikaiseksi tuttavaksi. "Miten vanha sinä sanoitkaan olevasi.." Mirka ajatteli, muttei sanonut mitään. Hän oli kovin uppoutunut nuoren miehen kauniin vihreisiin silmiin. (Nyt aloin epäillä itseäni, olivatkohan ne vihreät...)


Nuorilla synkkasi erinomaisesti. Mirka tietysti kertoi Anton muuttaneen vehreämmille maille ja Aleksanteri oli siitä kovasti pahoillaan, mutta kohta nuoret jo vitsailivat ties mistä ja heillä oli oikein hauskaa.


Aleksanterin lähdettyä kaksoset hengasivat keinuissa ja Mirka paljasti siskolleen olevansa ihastunut. Aikansa asiasta hihiteltyään ja juteltuaan Miljan yllytyksestä Mirka päätti soittaa mahdolliselletulevallepoikaystävälleen ja kutsua tämän vielä kyläilemään.


Eipä Aleksanteri ehtinyt juuri mitään ajatella astellessaan illan hämärässä Tiiran tontille kun Mirka tuli ja muiskautti tälle mojovan pusun. Nuoret saivat kumpainenkin ensisuudelmansa sinä iltana ja alkoivat seurustella. Samana iltana Mirkalle kävi ilmi, että Aleksanteri opiskeli yhä yliopistossa ja että hänen opintonsa olivat jotakuinkin levällään kuin jokisen eväät, mutta tavattuaan Mirkan hän oli päättänyt hieman ryhdistäytyä. Ties vaikka heidän suhteestaan tulisikin jotakin..eihän se sovi että mies on lusmu ja nainen tekee kaiken työn.



Samaan aikaan kun Mirka heilasteli Aleksanterin kanssa pihalla, Neea istui jutustelemassa poikansa kanssa. Neea oli vähitellen alkanut toipua miehensä äkillisestä kuolemasta ja halusi nyt puhua Joonaksen kanssa sillä hänestä alkoi tuntua päiviensä vähenevän uhkaavasti. He juttelivat ja itkeä tirauttivatkin hiukan ja halasivat lopulta..he olivat kumpikin saaneet purettua sydäntään ja Neea sai vakuutettua poikansa siitä, että he kyllä pärjäisivät vaikka hän kohta jo pois kuolisikin.


Myöhemmin sinä yönä Neea ei saanut unta. Hän loikoili sängyllä eikä hänen mielessään pyörinyt ainuttakaan selkeää ajatusta.

Sitten hän nousi ja katseli itsestään ja Antosta maalattua kuvaa. Voi kuinka hän kaipasikaan miestään koko sydämensä pohjasta. Hänen sydäntään särki ajatus Joonaksen ja muun perheen jättämisestä, mutta hän ei voinut toivoa muuta kuin pääsevänsä pian pois. Ja hänen toiveensa kuultiin.


Kohta Viikatemies seisoi hänen vieressään ojentamassa tälle drinkkiä ja matkalaukkua. Onnellisena viimeisestä juttutuokiostaan poikansa kanssa Neea vähitellen haihtui pois.


Tässä kuva Neean ja Anton viimeisestä leposijasta Tiiran tontin laidalla.




Aamun valjetessa Tiiran talon valtasi jälleen suuri suru, kun väki huomasi mitä yöllä oli tapahtunut.



Miljalle isoäidin kuolema oli liikaa. Hän ei kestänyt elää talossa enää hetkeäkään, joten hän päätti lähteä yliopistoon.

Haikein mielin hän jätti kotitalonsa taakseen ja suuntasi taksiin kohti uutta ja kenties parempaa elämää. Enää kurjemmin ei voisi elämä kohdella. Eihän?

******************************************************************************
Näin tällä kertaa. Jatkoa koitan saada mahdollisimman pian..tai sanotaan että ainakin nopeammin kuin kuukauden päästä. ;) Kiitos jos/kun olette jaksaneet enemmän tai vähemmän kärsivällisesti odottaa. :)